Vieraskynä: Pinot noiria napapiirin tuntumassa

  • Share/Bookmark

Viinikulttuurilla pyyhkii hyvin myös Pohjois-Suomessa, tuiskutuksesta ja lumikinoksista viis. Tällä kertaa Rovaniemen suunnalla kipattiin Alkon perusvalikoiman Pinot noireja. Alla Pian raportti tämän “rypälelajikkeiden nirppanokan” ympärille rakennetusta tastingista, johon hän osallistui kärpäsenä katossa.


Rovaniemen viiniseura viettää 2010 teemavuotta, jonka aikana syvennytään perusteellisesti perinteisiin rypälelajikkeisiin. Helmikuussa maisteltiin punaisten kuningatarta, nirppanokkana tunnettua Pinot Noiria. paukkupakkasilla saattaisi juolahtaa mieleen makustella tuhdimpaa punkkua, mutta menkööt tämän kerran. Tosin itse olin kyseisenä päivänä lääkärin määräyksestä alkoholikiellossa, mutta ollakseni hyödyksi, vedin alkuun pienen pohjustuksen päivän aiheesta, jonka jälkeen onnekkaammat siirrtyivät itse asiaan.

Viinit maistettiin sokkona ja koska olen minä, ujutin Pinot noirien joukkoon yhden Gamayn. Ylimääräinen viini tuli tarpeeseen, sillä Argentiinan edustaja, Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo 2008, oli korkkivikainen, ja vieläpä kahdesti! Molemmat hankitut pullot olivat pilalla, mikä oli käsittämättömän surkea tuuri. Raati oli AN-KA-RA muidenkin viinien kohdalla: voittajaksi selviytynyt tuote sai vain 13,8 pistettä kahdestakymmenestä mahdollisesta. Viinit todettiin kautta linjan kohtuu tasapainoisiksi ja juomiskelpoisiksi, mutta niiden hinta-laatu-suhde kirvoitti raadin huulilta moitteita.

Saksan kandidaatti Siegrist Pinot Noir 2006 (19,44€) jäi maistelussa viimeiselle sijalle (9,9 p), pääasiassa mitäänsanomattomuutensa vuoksi. Viinissä alkuun aistittu metallisuus hälveni lasissa ajan kanssa, mutta Alkonkin kevyeksi ja hentoiseksi tituleeraama marjamehu ei vakuuttanut. 19,44 € maksava aivastus syksyisestä maasta ja hitunen maraschino-kirsikkaa, no thanks!

Toisessa lasissa oli kansan syvien rivien suosikki, chileläinen Cono Sur Pinot Noir 2009 (8,49€). Useasti itsekin sitä nauttineena en yllättynyt kakkossijasta (13 p). Viinissä kohtaavat halpa hinta (8,49€) ja tasainen, hyvä laatu. Viini parani lasissa: hennosta paahteisuudesta ja poltetusta kumista kehittyi toffeeta ja miellyttävä marjaisa hapokkuus kannatteli viiniä kivasti kielen päällä.

USAn edustaja, Firesteed Oregon Pinot Noir 2007 (18,96€), ei yltänyt kirkkaimmille sijoille näissä kisoissa. Hinnaltaan kalliimman puoleinen  viini on kotoisin alueelta, jolta saadaan paljon laadukkaita viileän ilmaston viinejä. Viini ei saisi olla lattea ja vetinen, eihän? Ei ainakaan arvovaltaisen raadin mielestä. Paras kuvaus kuului: ”karpalokinuski, josta karpalot on sulanu ja vettyny”, mikä lienee Lapinkävijöille tutun jälkiruoan latistusversio. Koska Oregonilaista verrattiin myös cocktailin, jonka jäämurska on vesittänyt, on pieni ihme, että esityksellä irtosi edes neljäs sija.

Seuraavaksi lasiin päätyi sokerina jokeri: Drouhin Moulin-à-Vent 2007 (14,99€). Kyseessä on siis Ranskan Bourgognesta, tarkemmin Beujolais’n alueelta, tuleva 100 % Gamay, jonka oli jekuttaakseni pistänyt Pinot noirien sekaan. Paikalla olleista viininlipittäjistä vain yksi tunnisti jekkuni! Score!!! Gamay kyllä maistui myös paljastuksen jälkeen ja sijoittui 12,9 pisteellään kolmanneksi. Miksipä ei,  Beujolais nautti lasissa olosta: se pehmeni ja sai tallimaisia piirteitä. Samalla tuli huomattua jälleen, että Bourgognen “toisella punaisella” on samoja luonteenpiirteitä kuin arvostetummalla Pinot Noirilla; keveyttä, kirsikkaisuutta ja karpaloa.

Viides ja harmittavasti myös viimeinen viini, René Lequin-Colin Santenay 1er Cru Le Passe-Temps 2007 (20€), on kotoisin Bourgognesta. Vaikka viini on vielä nuori, siitä löytyi juureksista makeutta ja yllättävää petroolisuutta. Miellyttävä jälkimaku jatkui samettisena, ja alkuun hieman kireältä tuntuneet hapot tasoittuivat kirsikkaiseksi, aavistuksen mausteiseksi herkuiksi. No niin, pakkohan tuota on hakea itsellekin. Tasan kahdellakympillä kun saa matkaansa hyväksi haukutun Bourgognen Premier Crun, niin sepä on halapaa ku saippua.

Tastingin voittajaksi rankattiin siis arvokkain mukana ollut tuote, René Lequin-Colin Santenay 2007, 13,8 pisteellä. Rovaniemellä tämä ei ole tyypillinen lopputulema edes silloin, kun viinit juodaan avoimesti. Kun kakkonen oli erittäin kohtuuhintainen chileläinen massatuote, voidaan todeta, että Pinot Noirista on moneksi. Monikayttöisenä kiukuttelijana tunnettu rypäle olisi allekirjoittaneen ehdoton valinta maailman ainoaksi rypälelajikkeeksi, jos valinnan eteen joutuisin. Onneksi ei ole pakko!

Viiniterveisin,

Pia

Kulta René Lequin-Colin Santenay 1er Cru Le Passe-Temps 2007 (20€)
Hopea Cono Sur Pinot Noir 2009 (8,49€)
Pronssi Drouhin Moulin-à-Vent 2007 (14,99€)
Säälipalkinto Firesteed Oregon Pinot Noir 2007 (18,96€)
Aasinhattu Siegrist Pinot Noir 2006 (19,44€)

Diskaus Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo 2008 (11,98€)



Ravintola C sai rottakilven

  • Share/Bookmark

Chaîne des Rôtisseurs Dinnér amicale à la C, eli maittavaa ruokaa Tampereella

Paistinkääntäjien veljeskunnan Tampereen voutikunnan uusin kilpiravintola C sai kilpensä Runeberginpäivänä 5.2. 2010. Tunnustuksen kunniaksi ihastuttavassa kortteliravintolassa Tampereen rautatieaseman kupeessa nautittiin juhlava illallinen. Ravintola C:n omistajat, keittiövelho Maître Rotisseur Ilkka Isotalo ja salipuolen sielu Maître Sommelier Christina Suominen antavat intohimonsa ruokaan ja juomaan todella näkyä.

Illallisen aloitti juhlavasti Lustaun Pedro Ximenex -sherryvinegretessä marinoidun salottisipulin kanssa tarjottu osteri, joka kutitteli miellyttävästi makunystyröitä. Valmistautumista räiskyvään makumatkaan siivitti tyylikäs Deutzin Brut Classic samppanja. Kylmäsavustetut kampasimpukat Parmankinkun, hernepyreen ja herneenversojen kera olivat hillitty mutta tyylikäs yhdistelmä, jota täydensi maukkaan mineraalinen Jean Collet & Fils Chablis Premier Cru Montmains 2005. Ankanmaksaa teen kera sai seurakseen Domaine du Moulié “L” 2008 -nimisen erikoisuuden. AC Pacherenc du Vic-Bihl -luokiteltu viini tulee Madiranin alueelta Lounais-Ranskasta, ja on viehkeä sekoitus paikallisia Petit ja Gros Manseng -lajikkeita sekä Corbua. Kevyttä tuoksua hallitsevat inkiväärinen mausteisuus ja vihreää kuulaa muistuttava päärynäinen raikkaus, maku puolestaan toi mieleen sitruunamarenkikakun! Sokeria tässä herkussa oli vain 70 grammaa litrassa, mutta se osoittautui  kuitenkin loistavaksi valinnaksi ankanmaksaterriinille ja raikkaan makeahkolle teehyytelölle sekä ihanan suolaiselle gruyerekeksille. Tässä kohtaa eteen ilmestyi mehukas marja-aroniagranita, joka raikasti aistit tehokkaasti.

Pääruokana tarjottu karjanlanpaisti ei ollut aivan tavallisimmasta päästä… Ylikypsää kyyttövasikan lapaa ja lapinlehmän sisäpaistia meiramilla maustetun uuniperunapyreen, mininauriiden, porkkanoiden ja helmisipuleiden sekä haudutusliemestä keitetyn kastikkeen täydentäminä saivat koko ravintolan henkäisemään ihastuksesta. Palan painikkeeksi kulautettu Château Petit Plince 1999 Pomerolista nosti elämyksen uusiin sfääreihin ja kirvoitti henkäysten ohelle huokauksia. Välijuustona Heikki Ahopellon viisi kuukautta kypsytetty Kyyttö Armas täydellisesti temperoituna oli  Peychards bitterillä maustetun aprikoosihillokkeen kera kokolailla nappiosuma, vielä kun saimme maistella herkun seurana Colinin Ratafiaa. Juuri bitterin karvaus oli avainsana Ratafialle, suosittelen testailemaan rohkeasti! Näin oli toimittu myös C:ssä, Christinan mukaan keittiömestari Ilkka oli tällä kertaa keksinyt täydentävän elementin.

Piristävänä pikku predessertinä tarjottiin päivän teeman mukaan tietysti runebergintorttu, sopivana suupalana. Raikkaan omenainen jälkiruoka oli allekirjoittaneen mieleen ja jätti miellyttävän kepeän fiiliksen. Pierre Petersin Blanc de Blancs demi-sec tosin jäi odotusten mukaisesti hieman liian kuivaksi omenabavaroisen, -hyytelön ja -siirapin, marengin sekä kanelileivän yhdistelmälle, mutta ei erikseen haitannut elämyksiä. Samppanjaahan on suotavaa nauttia ainakin pari lasia joka aterialla ja mieluiten muutama vielä jälkeenkin päin. Tämä sääntö toki toteutui, kuitenkin vasta espresson ja omatekoisten makeisten jälkeen. Suklaafudge, suklaatryffeli, talviomenamarmelaadi, pistaasinougat ja samppanjavaahtokarkki tekivät kauppansa. Voisi väittää että jäi hyvä maku suuhun ja mieleen.

Tampereen taivaan kirkkain tähti tuikkii unohtumattomia makuelämyksiä. Viini- ja ruokamatkailua voi todellakin harrastaa myös kotimassa, eikä vain Helsingin keskustassa. Ei muuta kuin pendolino alle ja pohjoista kohti, siis sieltä kehä kolmosen suunnalta.  Muu Suomi joutuu sen sijaan matkaamaan kohti etelää, mutta tässä tapauksessa se kyllä kannattaa!

Pia Peltoperä